Ensimmäinen päivä osa 2

Doris kulki minun perässäni koko ajan. Kävi välillä pedillään kääntymässä. Ei malttanut lasinkaan rauhoittua. Annoin sille luun ja sitä se sitten kalusikin pedillään pitkään. Sitten lähdettiin taas ulos. Doriksella oli vatsa sekaisin, miten niitä liruja tuolta hangesta kerää pois. No, suurimmat sain pussiin. Oli jännää kulkea lenkkipolkua, kun molemmin puolin tietä oli puolitoistametriset lumivallit. Doris hyppäsi aina välillä kinoksen päälle tiirailemaan maailman menoa. Hyvät lenkkireitit meillä täällä on, en oo tennytkään. No, lenkki meni olosuhteisiin nähden aika hyvin, Doris vaan vetää reippaasti.

Huomasin, että täkki petinä oli Dorikselle liian kuuma. Vaihdoin peiton pehmeään kylppärin mattoon ja taas froteepyyhe siihen päälle. Lenkin jälkeen Doris vähän rauhottui ja otti pienet tirsat. Jos liikuin, se nousi ylös ja tuli heti perään. Kun Doris kulki minun perässäni se näykki nilkkojani, ei oikein hyvä juttu. Kielitaidottomana se ei tainnut oikein ymmärtää mitä "ei" ja "älä näyki" tarkoittavat! Samoin, kun rapsuttelen ja silittelen Dorista, se näykkii minun käsiäni ja välillä taas nuolee niitä. Taitaa olla ongelma numero yksi. Jotta taloon tulisi vähän lepoa, päätin istua tietsikan ääreen ja postata FaceBookkiin ja laittaa mailia mun hyvälle ystävälle Leenalle.


Annoin vielä Dorikselle ruokaa, näytti maistuvan hyvin. Käytiin iltalenkillä ja sitten nukkumaan. Olin saanut aimo annoksen ulkoilua ja raitista ilmaa, joten tunsin olevani niin sanotusti veto veks.

Doris:

"Kun me lähdettiin iltapäivällä ulos, niin Eeva laittoi mulle vielä hihnan lisäksi valjaat ja sitten menikin jo paremmin. Mä en enää riuhtonut tai hyppinyt, vedin vaan. Iltalenkki meni vielä paremmin. Sitt illalla Eeva sanoi, että nyt mut pestään. Kyll mua pelotti. Mä kuitenkin tykkäsin, kun Eeva hieroi muhun shampoota. Kuivaus olikin vähän sotkuista homma ja kun mä pääsin pois tuolta kylppäristä, mä pistin pienet riehut. Eeva sanoi, että miten yks koira voi saada tuollaisen sotkun aikaan. Mä taisin olla vähän vahingoniloinen, silee, että ähä kutti, mitäs pesit".

Jaaha, mitähän tuo huominen tullessaan?

Doris ja luu.

Doriksen eka yö ja aamu...

Minun täytyy aina muistaa se, että Doris on kadulla kasvanut. Sen taustoista ei tiedetä oikein mitään. Vaikka se on jo yli vuoden ikäinen, se ei osaa mitään koiralle kuuluvia juttuja. Koiran luonne saattaa muttua täysin ja aina on varauduttava ongelmiin. Ok, olen sitkeä sissi, katsotaan miten meidän käy.

Yöllä täällä sitten alkuun haisteltiin, nuuhkittiin ja tutkittiin paikkoja. Olin levittänyt lehtiä eteisen ja partisin lattioille. Ekat pissat pitkän lentomatkan jälkeen tehtiin parvekkeelle, huomasin sen nyt aamulla. Toinen pissa tehtiin eteiseen lehtien päälle, hyvä Doris, noin sitä pitää. Miten se on voinut olla pissaamatta koko matkan ajan lähes 12 tuntia? Käytiin vielä uudelleen partsilla ja sinne tulikin pienet kakkapökäleet, aina vaan juttu paranee.

Doris tutustuu kotiinsa

Ensimmäiset haukut tulivat vauvanukesta, joka istui sohvan selkänojalla, ok nukke laitettiin piiloon. Toiset haukut tulivat eteisen seinällä olevasta ruskeasta keramiikkakissasta. Sekin otettiin pois seinältä. Ei muuta epäilyttävää! Doriksen piti kuitenkin kiertää ja tarkistaa moneen kertaan huoneet.

Pikkuhiljaa rauhoituttiin molemmat. Olin laittanut makkarin lattialle Dorikselle pediksi vanhan täkin ja sen päälle froteepyykeen. Näytin sille pedin paikkaa. Doris haisteli ja nuuhki ja kävi pötkölleen. Hetken päästä alkoi pedin petaaminen, sitä kaivettiin ja pöllyytettiin, ok, unohdetaan koko juttu ja mennään olkkariin nukkumaan. Päätin nukkua vaatteet päällä sohvalla, jos vaikka jotain äkkinäistä tapahtuu. Laitoin lampun ihan pienelle ja kävin sohvalle pötkölleen. Doris tuli heti sohvan viereen lattialle. Siinä me sitten oltiin ja nukuttiin aamuun, minä sohvalla, heräillen vähän väliä ja Doris sikeässä unessa lattialla. Oli ressu varmaan niin kovin uuvuksissa pitkästä matkasta ja kaikesta siihen liittyvästä hälinästä ja hässäkästä. Hienosti kaikki oli mennyt tähän saakka.

Heräsin tietenkin aikaisin jo pelkästä jännityksestä. Kun liikahdin Doris nousi heti ylös ja alkoi nuolla kättäni. Siinä sitten istuin ja rapsuttelin ja rapsuttelin ja silittelin ja silittelin tuota ihanaa rescueprinsessaani. Seuraava jännityksen paikka oli ulos meno. Mietin miten Doris pärjää rappusissa ja miten hihnassa kulku alkaa sujua. Taas jännitin. Yöllä olin kantanut Doriksen kotiovelle, koska Dorista oli selvästi peloittanut tulo rappuun ja nuo portaat ylös.

No, sitten ripeästi aamutoimiin. Oikeaoppisesti piti ensin syödä aamupala ja sitten lähteä ulos. Laitoin Dorikselle keitettyä ohra-riisiryyniseosta ja jauhelihaa aimo annoksen. Kyllä maistui ruoka. Ajattelin, että Doris syö enemmän kuin pitää, onhan se ollut nälissään siellä varastoalueella. Paljon, paljon myöhemmin tämä nälissään olo tulikin meidän elämässä monesti esiin.

Pannan pukeminen onnistui yli odotuksen, sitten vaan matkaan ja ulos lenkille. Huomasin kyllä, että Doriksella oli niin sanotusti "pallo hukassa". Se oli jotenkin levoton ja hermostunut, oli varmaan väsynyt ja stressaantunut kaikesta tapahtuneesta. Päästiin raput hienosti ensimmäisellä kerralla alas, mitä nyt tassut vähän luistivat. Seuraava siirto oli päästä ulos ulko-ovesta pihalle. Jee, hienosti meni. Pihalla Doris pyöri, pyöri ja pyöri, ei tiennyt mihin piti mennä. Aurinko paistoi ja pakkasta oli yli kymmenen astetta. Melkein heti Doris pissasi, tietenkin sitä heti kehuin. Mentiin ihan vähän matkaa pihasta ja hupsista, vastaan oli tulossa suuri koira. Apua, mitä minä nyt teen? Doris aloittaa riuhtomisen ja hyppimisen ja haukkui ja haukkui (tietenkin). Saan Doriksesta kiinni ja käyn kyykkyyn pitäen Dorista tiukasti valjaista kiinni. Koirakko ohittaa meidän hienosti. Dorikselle jää kierrokset päälle, se hyppii ja kiemurtelee. Teen ensimmäisen virheeni, käännyn takaisin kotiin.

jatkuu....

Tänään 9.3.2013

Tässä, tässä on minun uusi asuinkaverini Doris Rescueprinsessa.

Muruseni, sydämellisesti tervetuloa uuteen kotiisi.

"Nyt mä nukun makkarissa mun omalla pedillä ja rakastan olla täällä. Meillä menee niin hyvin heti alkuun Eevan kanssa, kyllä mä uskon, että meistä tulee kaikista parhaat kaverit maailmassa ikinä. Ja mä tiedän, että Eeva tykkää musta ihan kamalasti, niin se ainakin sanoo."

Vain muutamaa päivää aikaisemmin sain tiedon, jota olin jännittyneenä odottanut, Doriksen testitulokset olivat negatiivisia ja Doris oli tulossa Suomeen, huh, huh.

Eilen 8.3. myöhään perjantai-iltana seisoin jännittäen kaverini Riikan kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä. Odottelimme Bukarestista saapuvaa lentokonetta, koneessa oli arvokasta lastia neljä Suomeen adoptoitua rescuekoiraa Doris, Maria, Haave ja Albi. Doris oli tutustunut viikon ajan matkakumppaniinsa Mariaan. Tytöt tulivat hyvin juttuun ja matkasivat kavereina samassa kuljetusboxissa. Kulkureitten Johanna ja Veronica olivat meitä vastaanottajia opastamassa ja antamassa vielä ohjeita tulevalle koiruustaipaleellemme. Odotushallissa kyllä aisti meidän vastaanottajien jännityksen. Kun lentokone kuulutettiin laskeutuneeksi jännitys vain tiivistyi ja kuluvat minuutit alkoivat olla tunnin mittaisia.

Minä istuin tyynen näköisenä, vaikka kehossa kihisi niin, etten millään olisi malttanut paikallani pysyä. Sitten kuului haukkumista ja Johnna sanoi, että koirat tulevat nyt ulos. Siltä tuli Carmen työntäen kärryllistä koiria, jestas. 

Ensimmäisenä pääsi oman perheensä hoiviin pikkuinen Haave. Onnellisia näyttivät pikkutytöt olevan pikkuinen Haave sylissään.

Sitten oli Doriksen vuoro. Veronica availi boxia ja sanoi, että täältä onkin tulossa vielä aika energinen koira. Sieltä tuo otus kömpi boxin uumenista. Lähes kymmenen tuntia matkustamista takanapäin ja Doris vain katseli heti tarkkana ympärilleen, mitäs täällä oikein on. Veronica otti Doriksen syliinsä hetkeksi rauhoittumaan.

Minä istuin sohvalla ja jännitin edelleen. Doris tuotiin viereeni ja se alkoi heti nuolla kättäni. Siinä se oli, oltiin heti kavereita. Johannan kanssa käytiin vielä Doriksen tiedot läpi microsirun ja EU-Passin.

Toivotimme kaikille uusille koiraperheille hyvää ja onnellista jatkoa ja lähdimme ajamaan Lahteen, jossa Dorista odotti oma koti ja uusi kummallinen ympäristö. Istuin auton takapenkillä Doris vieressäni, se nukkui koko matkan, välillä nuoli kättäni ja minä tietenkin sitä rapsutin ja silittelin.

Lentokentällä kotiin lähdössä, kuva Kulkureitten sivulta

Saavuimme alkuyöstä Lahteen, kannoin Doriksen kotiovelle ja astuimme sisään. Doris kiersi ja tarkasti tilat, kaikki kunnossa, sopii mulle, tuntui sen ilme sanovan. Jano tuntui olevan kova vesi maistui ja maistui, sitten maistui vähän ruokaa ja alkoi uudelleen vähän tarkemmin paikkojen tarkistaminen. Siitä alkoi tutustuminen toinen toisiimme ja yhteinen matka, joka toivottavasti jatkuu pitkälle, pitkälle.