Mitä konkreettista sitten tapahtui..

Taijan kanssa käytiin läpi näitä ns. konkreettisia juttuja. Kulkureilla on erittäin hyvät nettisivut. Sieltä löysin melkein kaiken tarvitsemani tiedon.Olen myös erittäin tyytyväinen tuohon Kulkureitten Romanian katukoirien avustamisprojektiin. He tekevät kovasti työtä myös siellä paikan päällä jakamalla tietoa, neuvomalla, rahoittamalla koirien sterilointeja ja kastraatiota. Koirien adoptoiminen Suomeen on vain pieni osa tuosta Kulkureitten avustustyöstä. 

Sain tietää, että Doris oli elänyt koiralaumassa eräällä vanhalla tehdasalueella lähellä Bukarestia. Doriksen tausta ei ole tiedossa, miten se on joutunut tuolle alueelle, onko se sinne hyljätty vai onko se aina asunut kadulla. Kumpikaan vaihtoehto ei nyt ole mitenkään hyvä juttu. Kerron myöhemmin omista pähkäilyistäni Doriksen taustasta.

Doriksen lauma, kuva Kulkureitten nettisivulta.

Tuota laumaa kävi ruokkimassa Bukarestissa asuva italialainen eläintensuojelija Giovanni Razvan avovaimonsa Miran kanssa. Giovanni oli kiinnittänyt huomiota Dorikseen siellä tehdasalueella joskus viime vuoden kesällä. Hän näki Doriksessa iloisen, reippaan ja sosiaalisen koiran, joka on enimmänkin alistuva kuin päällepäsmäri. Tuo kaikki piti oikein hyvin paikkana, täällä sitten ajan kuluessa Doriksen luonteesta paljastui paljon, paljon muutakin. Giovannin mielestä Doriksessa oli potentiaalia hyväksi kotikoiraksi ja niinpä hän halusi saada Doriksen adoptoitavaksi ja kuinkas sitten sattuikaan. Tamperelainen Riikka Hietala oli ollut tutustumassa näihin Bukarestin katukoiriin. Riikka ihastui Dorikseen ja ehdotti Kulkureille, josko Doris pääsisi Suomeen adoptoitavien koirien joukkoon. Kulkureilta tuli myöntävä vastaus ja Doriksen elämä alkoi muuttua melkein kertaheitolla. Tuolloin Doris oli yli vuoden ikäinen, joten Giovanni vei sen steriloitavaksi. 

Viime vuoden loppupuolella Doris pääsi Giovannin yksityiseen koirasuojaan odottelemaan adoptiota Suomeen. Kovin montaa kuukautta Doris ei sitten ehtinyt tarhalla olla, kun löysin sen tiedot Kulkureitten nettisivulta ja halusin antaa Dorikselle mahdollisuuden asua ja elää normaalin koiran elämää omassa kodissa. Elämää sellaisessa kodissa jossa sitä tullaan rakastamaan ja pitämään hyvää huolta. 

Olin kertonut itsestäni Taijalle, että olen eläkkeellä, asun yksin kerrostalossa ja minulla ei ole koskaan ollut omaa koiraa. Olin aika noviisi koirankasvattajaksi, joka myöhemmin tuli olemaan meille molemmille niin Dorikselle kuin minullekin aikamoisen haasteellinen juttu. Onnekseni en sitä tuolloin tiennyt, ehkä silloin olisin valinnut pienen takuuvarman kirppukoiranpennun.  Kohtalolla oli kuitenkin sormensa tässäkin pelissä. Jos olisin valinnut toisen koiran Doriksen sijasta, en koskaan olisi oppinut tuntemaan niin aarretta, super ihanaa, kilttiä, viisasta, itsepäistä ja persoonallista koiraa kuin Doris on.  

Kun olin allekirjoittanut luovutussopimuksen, maksanut mitättömän pienen Doriksen ostohinnan 400 euroa Kulkureille, hinnan joka koostui Doriksen hoitokuluista, rokotuksista, loishäädöistä, yms. ja lentokuljetuksesta Bukarestista Helsinki-Vantaalle. Ei tuosta summasta kyllä mitään voittoa yhdistykselle koidu. Sitten Kulkureilla alkoi lentoaikataulujen selvittely. Sain tietää, ettei noiden adoptiokoirien lennättäminen tänne olekaan niin yksinkertaista. On vain yksi lentoyhtiö, jonka reittilennot tulevat Suomeen. Jokaiselle lennolle ei ole koirille tilaa ja joillekin lennoille on varattavissa vain pentupaikkoja.

Odottaminen hermostutti ja taas hermostutti. 26 päivä tuli Taijalta ilosanoma, Doriksen tulo Suomeen on varmistunut ja minun pitää olla Helsinki-Vantaan lentoasemalla 8.3.2013, klo 23.00 vastaanottamassa Dorista. Jippii!!

Jatkuu.....

Miten kaikki alkoikaan….

Olin jo jonkun aikaa miettinyt koiran hankkimista. Lapsuudenkodissani meillä oli aina eläimiä, oli kissaa, koiraa, kanarialintua ja kilpikonnaakin. Aikuiselämässäni omaa koiraa minulla ei ole ollut koskaan, kissoja kyllä oli aina kaksin kappalein ja ne kuuluivat osana elämääni monen vuoden ajan.  Ajatus koirakaverista, omasta koirasta, jonka kanssa kävisin lenkillä ja joka toisi säpinää nykyisiin vähän tylsiin elämänkuvioihini, alkoi kiehtoa minua enemmän ja enemmän. No, ei mitenkään erityisen ylentävät syyt hankkia koira, siihen kuitenkin päädyin….. koiran hankkimiseen.

En muista enää mistä sain ensimmäisen kerran tiedon rescuekoirista. Etsin netistä tietoja ja löysin yhdistyksiä, jotka välittivät katukoiria Venäjältä, Virosta ja Espanjasta. Jostain syystä en ollut laisinkaan kiinnostunut suomalaisista kodinvaihtajista. Sanon aina, että kaikella on tarkoituksensa, ei ole olemassa sattumaa, niin ei tässä minunkaan koiraprojektissani ollut mitään ”sattumalta” tapahtuvaa. 

 Katselin virolaisten kuin myös venäläisten koirien kuvia ja tietoja netistä. Pitkän lentomatkan vuoksi espanjalaiset rescuekoirat olin laittanut taka-alalle. Satojen hylättyjen ja heitteille jätettyjen koirien tietoja ja kuvia katselin ja ne olivat toinen toistaan surullisimpia tapauksia. Näiden satojen kuvien joukosta ei noussut yhtään koiraa ylitse muiden, ei vaan natsannut. Sitten sattumalta, huom. ns. sattumalta löysin Kulkurit yhdistyksen nettisivun. Kulkurit tekevät eläinsuojelutyötä Romaniassa ja Virossa. Katsastin ensin virolaisten koirien tiedot ja kuvat… eikä taaskaan minulle mitään. Tunnustan tässä, että minulla oli ”lievä” asenne Romaniasta adoptoitaviin rescuekoiriin. Samanlaisia koiriahan siellä on, hylättyjä ja heitteille jätettyjä kuten muuallakin ympäri maailmaa, mutta silti. Nyt jälkeen päin kokemuksesta viisastuneena, totean, että siellä on todella ihania ja hienoja koiria odottamassa paikkaa omaan kotiin. Katselin kuitenkin kuvia ja siellä se sitten oli minua odottamassa, Doris, koira minua varten tai minä Dorista varten. 

Muutaman päivän ajan kävin kurkkimassa Doriksen tietoja ja kuvia, mitä enemmän niitä katselin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin yhteisestä elämästämme täällä Suomen Lahdessa. Olen aina pitänyt karvatuurikoirista sellaisista Ransuista ja sitähän Doris on. Doriksesta oli sen tiedoissa pieni videopätkä tarhalta, jossa se asusteli turvallisimmissa oloissa kuin tuolla kadulla. Tässä videossa Doris tulee varovasti katsomaan kuvaajaa toisen rohkeamman koiran takaa. Voi itku,  tuota sen anovaa ilmettä ja kehonkieltä, itku siinä todella minulle tuli. 

Niinpä laitoin sähköpostia Kulkureille Doriksen yhteyshenkilölle Taijalle, jossa ilmoitin halukkuuteni adoptoida Doris. Sain Taijalta melko pian vastauksen ja niin pyörähti käyntiin 13.2.2013 projekti ”Doris Rescueprinsessa”.  

Tässä Kulkureitten sivulta kopioituna tuo videopätkä ja  Doriksen silloinen nettisivu.

http://www.youtube.com/watch?v=5ZZweT0JpQE&feature=youtu.be

http://kulkurit.fi/kotia-etsiva-doris/