Me ollaan, tullaan ja mennään...

Ollaan kotiuduttu. Opetellaan taas olemaan kotona kahdestaan ja hyvin näyttää menevän. Voin iloisena kertoa, että tämän viimeisen kahden viikon aikana Doriksessa on tapahtunut valtava positiivinen muutos. Doriksen käytös on muuttunut, pyörähtänyt melkein ympäri. Doris kulkee nyt niin hienosti ulkona, sipsuttaa ja tipsuttaa niin kuin kunnon prinsessan kuuluukin. Toisten koirien ohittaminen sujuu jo hyvin mallikkaasti, joidenkin otusten ohittaminen aiheuttaa kyllä vielä pienoista ylireagointia. Samoin tuo remmissä riekkuminen vähenee päivä päivältä. Tänään vain kerran Doris kiukustui ja päätti riekkua, senkin sain hyvin nopeasti purettua. Hyvä Doris!

Olemme olleet yhdessä viisi kuukautta. Nyt tunnen miten Doris alkaa vapautua, luottaa ja uskoa elämään täällä. Luottamus näkyy myös siinä, miten Doris kuuntelee ja tottelee. Alussa tein Doriksen kasvattamisessa osaamattomuuttani monia virheitä, onneksi ne ovat olleet niin pieniä, että niiden korjaaminen on ollut mahdollista. Nyt osaan jo tulkita edes vähän, mitä tuon prinsessan eleet kertovat. Doris on itseppäisin koira jonka tiedän, mutta myös valtavan herkkä ja loukkaantuu helposti.

Aamulla aikaisin kun lähdimme lenkille, aurinko paistoi ja lämpöasteita oli vain + 8. Oli niin kivaa kävellä tuolla ulkona kaikessa rauhassa, oli niin rauhallista eikä ristin sielua missään. Tuo viileyskään ei haitannut kumpaakaan, oikeastaan oli kivaa kun ei ollut kuuma.

Päivälenkillä näimmekin sitten kauhean hirviön. Hiljaisella kadulla keskellä tietä makoili auringossa norjalainen metsäkissa. Mietin kuumeisesti miten minun pitäisi juttu hoitaa, kissa oli ohitettava, siinä oli sitä pulmaa. Doris ei ainakaan täällä Suomessa ollut kohdannut kissaa läheltä, kaukaa sellaisia olimme muutamia päässeet näkemään. Päätin, että mennään ohi, maksoi mitä maksoi.

Otin Doriksen niin lyhyelle hihnalle kuin vaan voin ja sitten mentiin. Mitä lähemmäs kissaa tulimme, sitä matalammalle Doris meni. Kun kissa huomasi meidät, se pomppasi pystyyn ja jäi odottamaan. Lähestyimme tuota hirviötä ja se köyristi selkänsä kaarelle ja nosti kaikki karvansa pystyyn. Aivan kamalan pelottava otus. Doris pelkäsi sitä ihan selvästi. Rauhoittelin Dorista ja mentiin hissukseen kissan ohi. Onneksi se pysyi paikoillaan ja selvisimme vammoitta. Minulla oli kyllä naurussa pitelemistä.

Tämä sunnuntai oli oikein kiva päivä!

Doris syö heinää!