Mikä, mikä maanantai...

Olen päivittänyt myös tuota meidän alkutaivalta Doriksen ensimmäisiä päiviä täällä.

Reissaamisen jälkeen olemme palanneet normaaliin elämään, jos meillä nyt sellaista on. Doris poikkeuksellisesti herätti minut puoli seitsemältä. Normaalisti odottelee hissukseen, kunnes liikahdan, sitten tulee nuuhkimaan. Näinä muutamina viimeisinä aamuina minulle vuoteesta nouseminen on ollut vähän hidasta. Olisiko tuolla syksyn tulolla jo osuutta moiseen.

Tänäänkin aamutoimet sujuivat mallikkaasti. Kun oltiin rapsutukset ja rapsutukset rapsuteltu, alettiin valmistautua lenkille. On niin kivaa, kun Doris odottelee kaikessa rauhassa, että saan puettua lenkkivaatteet ylleni. Makoilee lungin näköisenä, mutta tarkkailee koko ajan missä ollaan menossa. Kun se näkee, että otan valjaat käteeni, se menee odottamaan eteiseen. Sanon: "Laitetaan rintsut" ja Doris istuu, ojentaa toisen tassun ja sitten toisen tassun, pujotan valjaat sen päälle. Edelleen Doris istuu kaikessa rauhassa. Kun se kuulee valjaitten lukon napsahtavan, se nousee seisomaan ja odottaa, että avan ovet rappuun. Sitten vasta se tulee perässäni. Alaspäin menoa pitää vielä harjoitella. Nyt Doris menee edeltä, jää kuitenkin odottelemaan ulko-ovelle. Kun avaan oven, se ryntää ulos, tarvitsemme harjoittelua siihenkin.

Tänäänkin oli ihanan raikas aamu, aurinko paistoi ja asteita oli siinä +10. Lenkki sujui mallikkaasti, meille ei tullut erimiellisyyttä mihin suuntaan mennään. Riekkuminenkin taisi Dorikselta unohtua.

Päivälenkillä suuntasimme koirapuiston suuntaan. Minulla ei ollut aikomusta sinne mennä, muutin kuitenkin mieleni ja menimme puistoon. Siellä oli Nella aito serobi niin kuin Doriskin. Tytöt tulivat heti juttuun ja molemmilla näytti riittävän vauhtia. Sitten joukkoon liittyi vielä Nellan kaveri kaunis Irlannin setteri Iina. Iinasta ja Doriksesta tuli varsinaiset kaverit, jaksoivat peuhata keskenään pitkään. Nella ei alkuun tykännyt ollenkaan siitä, että Doris leikkii sen kaverin kanssa. Nella aloitti varsinaisen räksyttämisen Dorikselle. Doris oli vähän aikaa ihmeissään, että mikäs homma tää on. Kun huomasi, ettei tässä tappelua tule, jatkoi Iinan kanssa juoksemista. Välillä levättiin ja taas jatkettiin peuhaamista. Olin mielissäni, että menimme sinne. Doris sai purettua liiat energiansa pois. Nella käy siellä päivittäin, joten sinne suuntaamme sitten huomennakin.

Doris oli ihan puhki kun tulimme kotiin, pikaisesti joi vettä ja meni sitten nurkaansa nukkumaan. Siellä sitten makasi reporankana monta tuntia. Päivälenkilläkään ei ollut riekkumista, olisko jäänyt nyt pois. Olisi hieno juttu, olisi.

Kun lähdimme iltalenkille, pihalla oli Poju noin puolivuotias komea bulldoggi. Siinä sitten piti vähän riehua. Yllätyin, kun Doris sitten istui kaikessa rauhassa, kun juttelin Pojun emännän kanssa. Kohta en enää pysy mukana näissä edistysaskelissa.

No, tulihan ne riekkumiset sitten tuolla lenkillä ihan kaksin kappalein. Lieviähän nämä nykyiset ovat noihin entisiin verrattuna. Kukaan koira-asiantuntija ei varmaan kuittaa tätä, kun sanon, että sisälle tultua Dorista ihan selvästi hävettää tuo riekkuminen ulkona. Johtuisikohan se noista edellisistä kerroista, kun sille aina sisälle tultua riekkumisesta marmatin.

Nyt Doris on jo untenmailla. Hyvää yötä!