Doris ja Mölkkyporukka..

Joopa joo, päivälenkillä oltiin. Kierrettiin taas Kilpiäistä ja Mukkulaa pitkin ja poikin, päivä oli mitä parhain lenkkeilyyn ei liian kuuma eikä kylmäkään.

Tuo Mölkkyporukan pelipaikka on meidän tavanomaisen lenkkireitin varrella. Ovat valinneet pelipaikakseen paikan, jossa on kaksi puistonpenkkiä ihka tavallisen puistotien reunalla. Mölkyt ovat sitten keskellä tuota tietä. 

No, siellähän he taas olivat, nyt vain oli kolme kaveria pelaamassa. Doris oli jo vähän matkan päässä pukittanut ja kaverit sen olivat tietenkin jo nähneet. Kun saavuimme heidän kohdalleen, Doris istui taas vastapäätä, katselemaan kavereita. Juttua alkoi sitten heti tulla.

- Ai se istuu taas, oli se niin hauska viimeks, kyllä me silleniin naurettiin. Tuolla pitkällä koivun luona se vielä heitti selälleen, hah, hah, haa!

- Joo, meillä oli sen kanssa hauskaa. Hah, hah, haa...!

- No, se innostui näyttelemään noista teidän jutuista.

- Mikä sen nimi olikaan?

- Doris.

- Ai Dooooris. Oot mainio Doooris.

- Mennään Doris. (Doris jarruttaa)

- Hah haa, se levittää taas.

- On vähän tahtomimmi, innostui taas näyttelemään, mennään Doris.

- Meinaatko saada sen liikkeelle, hah, hah, haa!

- Yritystä löytyy.

Saan Doriksen liikkeelle, mennään muutama metri, Doris heittäytyy kyljelleen.

- Kaatui, kaatui!

Naururemakka!

- Oot hyvä kaatuileen Doooris! On se vaan niin hauska, hah haa.

Nostan taas Doriksen ylös, tiukka hihnaote ja mentiin, Doris jarruttaa, ei pääse kaatumaan, mutta roikkuu hihnassa. Hetkeksi otteeni herpaantuu ja Doris käyttää tilanteen hyväkseen ja kaatuu. Takana remahdetaan taas nauruun. Minua ei enää naurata yhtään. Doris makaa nurmikolla ja leikkii kuollutta, on niin veltto kuin vaan voi olla. Voi että se osaa hyvin tuon jutun. Nostan sen valjaista taas pystyyn, tiukka ote ja mennään.

Takana yksi kavereista on valmistautunut lähtemään pyörällä kauppaan, tais kaljat loppua. Doris on taas kyljellään, kaveri ohittaa meidät ja nauraa.

- Hah, haa, se levittää taas. Tuolla koivun luona se levitti viimekskin selälleen, kyllä me naurettiin. Hah hah haa. Nauraen kaveri jatkaa matkaansa.

Saan Doriksen hinattua kavereitten näköpiiristä ja käännymme kotiin vievälle tielle. En kyllä laskenut kuinka monta niitä kaatumisia oli pienellä matkalla, aivan riittävästi niitä kyllä oli. Minua ei naurattanut tipan tippaa. Kiukkukierrokset alkoivat minulla nousta. Piti vaan yrittää olla hissukseen.

Onneksi tuo otus vähitellen luovutti ja päästiin viimeiset 100 metriä lyhyessä hihnassa kulkien kotiin.

Minua kiukutti, eikä todellakaan ollut enää hauskaa tuo Doriksen filmaaminen. Siltä seisomalta päätin, että se on nyt loppu, vaikka vastaantulijat ja Mölkynpelaajat siitä iloiseksi tulisivatkin.

Miten tuo näytteleminen sitten hoidetaan, siinäpä vasta pulma!